Arviointi S-Pankki

4
Customer service
4
Processing time
4
Price
4
Extra benefits
5
User experience
4

S-pankki Oy

S-pankki Oy on suomalainen kauppapankki, joka on osuuskaupparyhmä S-ryhmän ja finanssiryhmä LähiTapiolan omistuksessa.

S-Pankki tarjoaa asiakkailleen palveluita päivittäisten raha-asioiden hoitamiseen, säästämiseen, sijoittamiseen ja hankintojen rahoittamiseen lainojen muodossa.

Osuuskauppojen Keskuskunta (SOK) perusti S-pankki Oy:n vuonna 2006 Osuuskauppojen säästökassojen korvaajaksi. S-pankki aloitti asiakastoimintansa lokakuussa 2007. LähiTapiola ryhmä omistaa 25% S-pankista, lopun 75 prosentin ollessa S-ryhmän omistama.

Vuoden 2014 LähiTapiola-fuusion myötä S-Pankki tarjoaa myös asuntolainoja ja muuta vakuudellista luotonantoa.

S-Pankin toimitusjohtajana on toiminut perustamisesta lähtien Pekka Ylihurula. S-Pankki on Suomen ensimmäinen ja vielä ainoa kauppapankki. Muualla Euroopassa, muun muassa Ruotsissa toimiva ICA-ketju ja Britanniassa toimiva Tesco ovat vastaavia kauppapankkeja.

S-pankilla oli vuoden 2019 lopussa yhteensä 3,0 miljoonaa asiakasta, joista 2,3 miljoonalla on käytössään pankin tarjoama maksukortti.

Kun vertailet S-pankin lainoja muiden pankkien lainoihin, varmistat mahdollisuutesi saada mahdollisimman edullinen laina kaikkiin tarpeisiisi.

S-pankki verkkopankki

S-pankin verkkopankki on auki ympäri vuorokauden, joten S-pankin asiakkaana voit hoitaa pankkiasioitasi siellä juuri silloin, kun se sinulle parhaiten sopii.

Verkkopankissa voit muun muassa:

  • maksaa laskuja ja tehdä tilisiirtoja
  • avata pankkitilin
  • hakea pankki- tai luottokorttia ja korottaa luottorajaasi
  • hakea lainaa
  • säästää rahastoihin

Lisäksi työnantajilla on mahdollisuus käyttää verkkopalkka -palvelua, jolloin S-pankin asiakkaat voivat vastaanottaa palkkalaskelmat suoraan S-Pankin verkkopankkiin.

S-mobiili on ilmainen S-ryhmän kaupan ja S-Pankin palvelut sekä LähiTapiolan vakuutukset yhdistävä mobiilisovellus. Tämän ansiosta, käyttäjä voi hoitaa S-bonukset, S-pankkitilin ja LähiTapiolan vakuutusasiat yhdessä paikassa.

S-pankki kirjautuminen

Voit käyttää S-Pankin verkkopankkia tietokoneella älypuhelimella tai muun mobiililaitteen verkkoselaimella. Pankkipalvelut ovat käytössäsi myös puhelimeen ladattavalla S-mobiili-sovelluksella.

Tietoturvasysitä S-pankki itse suosittellee, että asiakkaat kirjautuvat verkkopankkiin aina kirjoittamalla verkkoselaimen osoiteriville ensin www.s-pankki.fi ja etenevät sen jälkeen verkkopankkiin sivun oikean yläreunan ”Kirjaudu” -painikkeen kautta.

Voit kirjautua S-pankin verkkopankkiin kahdella eri tavalla:

S-pankin suosittelema kirjautumismuoto on S-mobiili-sovelluksen avulla.

Sovelluksella tunnistautuminen on helppoa, nopeaa ja turvallista. Käyttäessäsi S-mobiilin sähköistä tunnistautumista, sinun ei tarvitse miettiä tunnuslukujen loppumista tai kuljettaa tunnuslukutaulukkoa mukanasi.

Muista, että voit edelleen kirjautua verkkopankkiin myös tunnuslukutaulukolla.

S-mobiilin tunnistautumisella voit kirjautua verkkopankkiin tunnusluvulla, sormenjäljellä tai FACE-ID:llä.

Kirjautuminen verkkopankkiin S-mobiilin avulla

Voit kirjautua verkkopankkiin S-mobiilin avulla, lukemalla puhelimesi kameralla verkkopankin kirjautumissivuilla olevan kuvatunnisteen (QR-koodi) tai antamalla verkkopankin käyttäjätunnuksen.

Kirjautuminen QR-koodilla:

  1. Avaa S-mobiili henkilökohtaisella tunnusluvullasi, sormenjäljellä tai Face ID:llä.
  2. Valitse S-mobiilin alavalikosta ”Minä” -osio ja paina lue QR-koodi.
  3. Kohdista puhelimesi kamera tietokoneen ruudulla näkyvään QR-koodiin.
  4. Tunnistaudu S-mobiilissa joko tunnusluvullasi, sormenjäljellä tai Face ID:llä.

Kirjautuminen S-mobiililla ja verkkopankin käyttäjätunnuksella:

  1. Avaa ensin S-mobiili henkilökohtaisella tunnusluvullasi, sormenjäljellä tai Face ID:llä.
  2. Anna verkkopankin kirjautumissivulle verkkopankin käyttäjätunnus.
  3. Valitse S-mobiilin alavalikosta ”Minä” -osio ja paina Tunnistaudu.
  4. Tunnistaudu S-mobiiliin joko tunnusluvullasi, sormenjäljellä tai Face ID:llä.

S-pankin verkkopankkitunnukset

Verkkopankkitunnukset ovat asiakkaan henkilökohtaiset tunnukset S-Pankin verkkopankkiin. Verkkopankkitunnukset sisältävät käyttäjätunnuksen, salasanan ja tunnuslukutaulukon.

S-mobiilin tunnistaminen tarkoittaa tunnistautumista S-mobiili-sovelluksen avulla. S-mobiilin tunnistautumista käytettäessä, käyttäjän ei tarvitse miettiä tunnuslukujen loppumista tai kuljettaa tunnuslukutaulukkoa mukanaan.

Käyttäjätunnus on joko 4 kirjainta + 4 numeroa tai 6–8 numeroa. S-pankin asiakkaat tarvitsevat käyttäjätunnuksia kirjautuessaan verkkopankkiin. Verkkopankin salasana on pituudeltaan 4-6 merkkiä ja se saa sisältää ainoastaan numeroita.

Tunnuslukutaulukko sisältää verkkopankkiin kirjautumiseen tarvittavia kertakäyttöisiä tunnuslukuja. Kun asiakas kirjautuu S-pankin verkkopankkiin tunnuslukutaulukon avulla, lähetetään hänelle aina tekstiviestivahvistus.

Tekstiviestivahvistus lähetetään puhelimeen, kun asiakas kirjautuu verkkopankkiin tai vahvistaa maksuja tunnuslukutaulukon avulla verkkopankissa.

S-pankki laina

S-pankki tarjoaa vakuudettomia lainoja 5000 – 50 000 €. Voit hakea esimerkiksi 5000 e vakuudetonta lainaa 100 % verkossa, etkä tarvitse vakuuksia tai takaajia.

Lainapäätös tulee yleensä jo saman päivän aikana. Huomaa, että yksin voit hakea lainaa vain 30 000 euroon saakka.

Tunnistautuminen tapahtuu kaikkien pankkien pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella.

S-laina:

Lainamäärä5000 – 50 000 €
Laina-aika1 – 12 vuotta
Korko5,99–14,99 % + euribor 3kk
Todellinen vuosikorko6,23 – 19,98 %

Lainaehdot:

  • Vähintään 25-vuoden ikä
  • Suomalaiset henkilötunnukset ja vakituinen asuinpaikka Suomessa.
  • Ei rekisteröityjä maksuhäiriöitä.
  • Säännöllisiä työ- tai eläketuloja vähintään 1 200 euroa kuukaudessa.
  • Voit hakea lainaa yhdessä toisen henkilön kanssa verkkopankissa, jos sinulla ja toisella hakijalla on S-Pankin verkkopankkitunnukset. Jos toisella hakijalla ei ole verkkopankkitunnuksia, voitte hakea lainaa yhdessä asiakaspalvelupisteellämme. Hakijoiden tulee asua samassa taloudessa.

S-pankki asuntolaina

S-pankki asuntolainalla ei ole asettettua ylärajaa vaan lainamahdollisuudet arvioidaan tapauskohtaisesti. Lainakelpoisuuteesi vaikuttavat mm. varallisuutesi sekä jo olemassa olevat velkasi. Voit saada pitkäaikaistakin lainaa, pitkällä maksuajalla.

Näin asuntolainanhaku etenee:

  1. Täytä asuntolainahakemus.
  2. Varaa aika lainaneuvotteluun.
  3. Lainaneuvottelu käydään S-Pankin laina-asiantuntijan eli S-Pankkiirin kanssa, joko hänen toimistollaan tai etäneuvotteluna.

Edellytykset asuntolainan hakemiselle:

  • Olet hoitanut raha-asiasi moitteettomasti, eikä sinulla ole rekisteröityjä maksuhäiriöitä.
  • Sinulla on säännölliset tulot.
  • Sinulla on suomalainen henkilötunnus ja asut vakituisesti Suomessa.

S-Pankin asuntolainan edut:

  • Laina-aika jopa 30 vuotta
  • Monipuoliset lisäpalvelut, kuten S-Pankin lainaturva
  • Mahdollisuus pitää lyhennysvapaata tarvittaessa
  • Pyydä asuntolainatarjous helposti verkossa kaikkien pankkien pankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. Saatu lainalupaus ei ole vielä sitova.

S-pankki luottokortti

S-Etukortti on S-pankin monipuolinen pankki- tai luottokortti. S-pankin Visa-kortilla voit maksaa ostoksesi ja nostaa käteistä kaikkialla maailmassa, myös verkossa. Samalla kortilla kerrytät myös Bonusta ja maksutapaetua S-ryhmän ostoista.

Voit valita tarpeesi mukaan pankkikortin, luottokortin tai näiden yhdistelmän.

Pankkikortti
S-Etukortti Visa Debit -pankkikortilla voit maksaa ostoksia kaikkialla maailmassa.

  • Kerryttää Bonusta ja maksutapaetua S-ryhmän ostoista.
  • Kortin lähimaksuominaisuus helpottaa ostostesi maksamista.
  • Voit nostaa ja tallettaa käteistä S-ryhmän kassoilla
  • S-mobiilin Säästäjä-palvelun käyttäjänä voit siirtää euron säästöön jokaisesta korttiostoksestasi.

Luottokortti
S-Etukortti Visa Credit -kortilla voit maksaa ostoksia kaikkialla maailmassa.

  • Kerryttää Bonusta ja maksutapaetua S-ryhmän ostoista.
  • Luotolla maksaessasi ostoksesi ovat automaattisesti turvattuja ostohetkestä lähtien.

S-Etukortti Visa Credit -luottokortin korko:

Euribor 3 kk + 7,95 % marginaali, sekä tilinhoitopalkkio 2 €/sähköinen lasku tai 5 €/paperilasku.

S-pankki asiakaspalvelu

S-pankin asiakaspalvelu palvelee numerossa 010 76 5800 maanantaista torstaihin kello 09-20 ja perjantaisin 09-18. Puheluiden hinta on 0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min.

Tarvitset soittaessasi aina verkkopankkitunnuksia tai S-mobiilin tunnistamista.

Asiakaspalvelu on lisäksi tavoitettavissa S-Pankin Facebookissa ja Twitterissä ma–to klo 9–20, pe klo 9-18 ja la klo 9-17.

Postiosoite: S-Pankki Oy, PL 77, 00088 S-RYHMÄ

S-pankki yhteystiedot

S-pankin yhteystiedot:

  • Y-tunnus: 2557308-3
  • BIC-tunnus: SBANFIHH
  • Postiosoite: S-Pankki Oy, PL 77, 00088 S-RYHMÄ
  • Katuosoite: Fleminginkatu 34, 00510 HELSINKI (ei asiakaspalvelua)
  • Puhelinvaihde: 010 768 011
  • (0,0835€/puhelu + 0,1209€/min)

S-pankki kokemuksia

S-Pankkia hallinoiva SOK on yksi Suomen suurimmista yrityksistä ja näin hyvin tunnettu ja luotettava toimija.

S-Pankkia voidaan siis pitää hyvin vakaana ja turvallisena rahoittajana.

S-ryhmän vähittäistavarakaupan ja LähiTapiola vakuutusten ansiosta, palveluita on helppo keskittää ja hyötyä tästä kertyvistä bonuksista ja säästöistä.

Pankin peruspalveluiden lisääntyvä maksullisuus on kerännyt kritiikkiä verkossa ilmenevissä kriittisissä kommenteissa, mutta suuntaus on sama lähes kaikissa Suomessa toimivissa pankeissa.

Yhteenveto

  • S-ryhmän bonus ohjelma
  • LähiTapiola vakuutukset
  • Kilpailukykyiset hinnat luotoille
  • Pankki- ja luottokortti
  • Edullisempia vaihtoehtoja on, jos tarvitset vain lainaa.

Esimerkkilaina

Korkein mahdollinen todellinen vuosikorko on 21,745 %.

Korkein mahdollinen vuosikorko on laskettu 7/2020 päivitetyn korkotilanteen mukaan 12 kuukauden laina-ajalle ja 5 000 euron S-Lainalle. Se siis muuttuu muun muassa viitekoron muutosten mukaisesti. Koron (3kk Euribor + 14,99 % marginaali) lisäksi todellisen vuosikoron laskennassa on huomioitu tilinhoitomaksu 12,50 euroa/kuukausi ja avauspalkkio 0 euroa.

5 000 euron lainan korkokulut koko 12 kuukauden laina-ajalle olisivat yhteensä 403,36 euroa ja tilinhoitomaksut 150 euroa. Lainan kuukausierä olisi 462,78 euroa, joten kokonaisuudessaan maksaisit luotostasi S-Pankille yhteensä 5 553,36 euro

Aukiolopäivät

Maanantai: 09.00 – 20.00
Tiistai: 09.00 – 20.00
Keskiviikko: 09.00 – 20.00
Torstai: 09.00 – 20.00
Perjantai: 09.00 – 18.00

Yhteystiedot

Yrityksen nimi: S-Pankki
Osoite: Fleminginkatu 34, 00510 Helsinki
Puhelinnumero: 010 76 5800
Matchbanker > Lainaa > Arviointi S-Pankki

Viimeisimmät uutiset