Verkkokauppaostosten suosio jatkaa kasvuaan – myyntipiikki näkyy marraskuun lopulla

Nettiostaminen on arkipäiväistynyt viimeisen vuosikymmenen aikana huomattavasti. Alkujaan etenkin lentolippujen ja hotellivarausten kohdalla suosittuna hankintakeinona toiminut verkko-ostoksien teko on sittemmin laajentunut myös arkipäiväisten kulutushyödykkeiden, kuten elintarvikkeiden puolelle. 

Ruokaostoksia kotisohvalta käsin

Nettiostaminen on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti, mutta etenkin koronan myötä oman kodin rauhasta käsin shoppailuun on tullut aivan uudenlaista lisäarvoa. Kauppojen tungos ei houkuttele, ja etätöiden vuoksi myös erikoisliikkeissä ja ostoskeskuksissa tulee vierailtua totuttua vähemmän. Liikkeet kannustavat asiakkaita nettiostoksiin yleisen turvallisuuden lisäämiseksi ja ravintolat ovat aktivoituneet entisestään kotiinkuljetuksen saralla.

Korona on vaikuttanut ihmisten ostokäyttäytymiseen myös ruokakauppojen kohdalla, ja kauppiaat olivat etenkin keväällä 2020 ihmeissään tilausbuumin iskiessä toden teolla päälle. Keräilijöistä ja noutopistetyöntekijöistä on ollut hetkittäin suoranaista pulaa, ja toimitusajat ovat venyneet pahimmillaan jopa useiden viikkojen mittaisiksi. Liikeketjut mukauttivat henkilöstönsä työtehtäviä räjähdysmäisesti kasvanutta kysyntää vastaavaksi, kun noutopalveluun tarvittiin lisäkäsiä.

Moni kuluttaja havahtui netissä tehtävien ruokaostosten kätevyyteen siinä määrin, että tavasta kasvoi ensimmäisen korona-aallon mentyä vakiintunut käytäntö. Ostamansa tuotteet saa  pientä lisämaksua vastaan joko kotiin kuljetettuina tai ne voi vaihtoehtoisesti noutaa liikkeen noutopisteestä.

Verkkokauppaostamisen plus- ja miinuspuolet

Vaatteiden ja kenkien ostaminen netistä on helppoa silloin, kun tuntee ostamansa merkin ja on varma omasta koostaan. Mikäli netistä tilaamaansa tuotetta ei ole etukäteen nähnyt tai sovittanut ”oikeassa” myymälässä, on virheostoksen mahdollisuus aina olemassa. Tuotteen valmistuksessa käytetty kangas voi esimerkiksi vaikuttaa epämiellyttävältä, tai vaatteen leikkaus ei ole syystä tai toisesta omalle vartalotyypille sopiva.

Virheellisen tai halutusta poikkeavaksi osoittautuneen tuotteen palauttamiseen liittyy oma rumbansa. Etenkin edullisempien tuotteiden kohdalla hutiostos saattaa päätyä kaikessa kiireessä kaapin perukoille, ja palautusaika hurahtaa huomaamatta ohitse.

Asiakaspalvelua ei välttämättä saa omalla äidinkielellä, ja sivustolta voi olla vaikea löytää esimerkiksi palautuskäytäntöä koskevia, täsmällisiä ohjeita. Varsinkin arvokkaampien tuotteiden kohdalla luottokortti on suositeltava maksuväline, paitsi joustavuutensa myös tarjoamansa lisäturvan myötä. 

Kilpailu- ja kuluttajavirasto painottaa, että luottokortilla maksettaessa luotonmyöntäjätaho tulee avuksi esimerkiksi siinä tapauksessa, että hankitussa tuotteessa tai sen laskutuksessa ilmenee ongelmia.

Black Friday ja Cyber Monday näkyvät ostopiikkinä – myös Suomessa

Alun perin Yhdysvalloissa tutuksi tulleita, kiitospäivää seuranneita Black Friday – ja Cyber Monday -ostospäiviä on vietetty muutaman vuoden ajan myös Suomessa. Suomalaisliikkeet takoivat viime vuonna myyntiennätyksiä, ja koronan vaikutukset näkyvät taatusti tämän vuoden tilastoissa.

Black Fridayn ja Cyber Mondayn ostokset painottuvat etupäässä vaatteisiin, viihde-elektroniikkaan ja kodinkoneisiin. Black Fridayna televisiot ja puhelimet ovat erityisen suosittuja myyntiartikkeleita ja Cyber Monday on erottunut puolestaan tietokoneiden myyntitilastoissa.

Huolellinen hintavertailu ja suunnitelmallisuus kannattaa kaamoksen ostohuuman keskellä

Marraskuun lopulla näkyvän ostohuuman keskellä kannattaa huomioida hinnanalennusten todellinen paikkansapitävyys.Ovatko Black Friday -tarjoustuotteet  todella järisyttävästi tavallista edullisempia? 

Helsingin Sanomat selvitti syksyllä 2019 Black Friday -alennusten todenperäisyyttä yli 1 000 tuotteen kohdalla. Vertailun perusteella vain kolmasosa tuotteista oli halvempia kuin pari viikkoa aiemmin. 

Vallitsevan lainsäädännön mukaisesti erikoistarjousten kategoriaan kuuluvien Black Friday -hintojen tulisi olla huomattavasti tuotteesta normaalisti perittyä hintaa matalampia. Hintoihin liittyvissä käytännössä esiintyy kuitenkin vaihtelua.

Sen selvittäminen, ovatko hinnat todella tavallista edullisempia, vaatii kuluttajalta hieman ylimääräistä aikaa ja salapoliisitaitoja. Toisinaan mainoksissa esiintyvää “normaalihintaa” liioitellaan, mikä saa hinnanalennuksen vaikuttamaan prosentuaalisesti suuremmalta. 

Mikäli aidosti huomattavan edullisia tuotteita onnistuu löytämään, ja todella tarvitsee esimerkiksi uuden pesutornin, on rahoitusvaihtoehtoja tarjolla useita. Luottokortin lisäksi hankinnan voi rahoittaa joko käteisellä, osamaksulla tai kulutusluotolla.

Black Fridayn ja Cyber Mondayn rinnalle vastareaktiona etenkin sosiaalisessa mediassa on järjestetty boikottiin kannustavia tapahtumia. Nämä eivät kuitenkaan ole kuitenkaan herättäneet kovinkaan suurta innostusta kuluttajien keskuudessa, ja mielenilmaukset ovat jääneet suhteellisen pienen piirin aktiivisuuden varaan.