Autokaupoille – diesel, hybridi vai sähköauto?

Vaikka aiemmin olisi ollut vankkumaton joukkoliikennevälineiden kannattaja, on mieli saattanut muuttua koronaepidemian myötä. Autokaupoille suunnistettaessa voi asiaan vihkiytymättömällä mennä voimanlähteisiin liittyen sormi suuhun. Bensiinillä toimiva kulkuneuvo on kaikkein tutuin vaihtoehto, mutta lisäksi saatavilla on diesel-, hybridi- ja sähköautoja.  Mikä olisi itselle järkevin valinta? Tässä tekstissä teemme pintaraapaisun autokauppoihin, ja sivuamme lisäksi eri rahoitusvaihtoehtoja.

Korona ajoi autokaupan nettiin – käytetyt autot käyvät kaupaksi

Kun rahaa ei ole kulunut lainkaan ulkomaanmatkoihin, on säästöä kenties syntynyt siten, että auton ostaminen on alkanut tuntua kiinnostavalta ja kannattavalta vaihtoehdolta. Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan, ja mikä olisikaan mukavampaa, kuin hoitaa pakolliset liikkumiset omalla autolla, joukkoliikennevälineissä mahdollisesti piilevää tartuntariskiä vältellen. Omalla autolla hurauttaa lisäksi kätevästi esimerkiksi kesämökille.

Suomen autokannan keski-ikä on 12,5 vuotta, ollen näin valikoitujen EU-maiden autokannan keski-ikää, joka on 11,5 vuotta, korkeampi. Uusinta autokanta on valikoiduista EU-maista Itävallassa, 8,3 vuotta, vanhinta puolestaan Liettuassa, jossa körötellään keskimäärin 16,8 vuotta vanhoilla kärryillä. 

Koronan myötä uusien autojen myynti hyytyi. Tällä oli negatiivinen vaikutus paitsi suomalaisen autokannan nuorentamisen myös päästötavoitteiden saavuttamisen kannalta.

Autohankinnan rahoitus – käteistä käytetään harvoin

Uutta autoa maksettaessa kuvettaan kaivaa konkreettisesti vain 10 prosenttia ostajista.  Käytettyjen autojen kohdalla käteiskaupan osuus on 30 prosenttia. Autoja ostetaan toisin sanoen tavalla tai toisella lainarahalla

Kuluttajan kannattaa perehtyä autokauppaa tehdessä erilaisiin rahoitusvaihtoehtoihin huolellisesti. Osamaksu, jossa hankittava auto toimii velan vakuutena, on kätevä ja suoraviivainen valinta.

Velan lyhennyserä kannattaa sopia realistisesti omaa taloustilannetta vastaavaksi. Viisainta on jättää myös pelivaraa mahdollisten muutoksien varalta. Mikäli maksukyky syystä tai toisesta muuttuu, on luotonmyöntäjätahoon viisainta ottaa yhteyttä ensitilassa, jolloin maksujen hoitaminen on parhaassa tapauksessa uudelleen neuvoteltavissa ilman suurempia ongelmia.

Millaiseen liikkumiseen sähkö- tai hybridiauto sopii?

Nykyisin yhdellä sähköauton latauksella voi ajaa mallista riippuen jopa noin 500 kilometriä. Akut kehittyvät jatkuvasti, joten säde tulee kasvamaan jatkossa entisestään. 

Vielä toistaiseksi sähköauto on kuitenkin paras vaihtoehto suhteellisen lyhyillä matkoilla ja vain siinä tapauksessa, että autoa voi ladata ongelmitta tarpeen mukaan.

Itselleen parhaiten sopivan kulkupelin valinta ei ole erilaisten vaihtoehtojen viidakossa aivan ongelmatonta. Autoa valitessa huomiota kannattaakin kiinnittää ainakin seuraaviin seikkoihin:

  • Millaiseen tarkoitukseen auto etupäässä hankitaan?
  • Kuinka monta henkilöä autossa yleensä matkustaa?
  • Missä autoa voi tarvittaessa ladata?
  • Kuinka paljon autolla on tarkoitus ajaa vuodessa?
  • Tarvitaanko autoa lähinnä kaupunkiajoon, pidempiin matkoihin vai molempiin?
  • Tarvitaanko autossa paljon tavaratilaa?

Mikäli oma tietämys autoista on rajallinen, kannattaa selvitellä, josko perhe- tai tuttavapiirissä olisi autoasioihin perehtynyttä porukkaa. 

Perusvero ja käyttövoimavero

Autoa hankittaessa ei voi sivuuttaa verotusteknisiä kysymyksiä. Laskelmia tehdessä on tärkeää arvioida, kuinka paljon autolla on tarkoitus ajaa vuositasolla.

Bensiinillä kulkevien henkilöautojen kohdalla tilanne on yksinkertainen, sillä niistä maksetaan ainoastaan perusveroa. Sen sijaan esimerkiksi sähköllä tai dieselillä kulkevista ajoneuvoista peritään käyttövoimaveroa.

Vähemmän ympäristöystävällinen valinta on dieselauto, josta maksetaan perusveron ohella dieselveroa. Dieselillä toimivan henkilöauton kohdalla käyttövoima- eli dieselvero on 5,5 senttiä per päivä jokaista alkavaa sataa kilogrammaa kohden. 

Sähköautojen kohdalla käyttövoimaveron määrä on 1,5 senttiä ja sähköllä ja moottoribensiinillä kulkevien autojen kohdalla 0,5 senttiä.

Hybridi- ja sähköautojen määrä Suomessa

Hybridi- ja sähköautojen määrä on vielä suhteellisen vaatimaton: vuoden 2019 lopussa Manner-Suomen rekisterissä oli 25 104 ladattavaa hybridiautoa ja 4 830 sähköautoa. 

Vaikka määrä kuulostaa äkkiseltään pieneltä, ja hybridi- ja sähköautot kattavat alle prosentin rekisterissä olevien henkilöautojen kokonaismäärästä, on kasvu ollut hurjaa. Vuoteen 2018 verrattuna hybridiautoja oli 89 prosenttia enemmän ja sähköautoja 93 prosenttia enemmän. Tilastokeskuksen mukaan loppuvuodesta 2019 Manner-Suomessa oli liikennekäytössä kaiken kaikkiaan yhteensä 2 745 074 henkilöautoa.