Vakuudeton ja vakuudellinen laina

Moni kamppailee rahantarpeen kanssa ainakin jossakin vaiheessa elämää. Suurin osa suomalaisista ottaa lainaa muodossa tai toisessa tiukkojen aikojen ylipääsemiseksi.

Kulutusluotto on yleinen lainamuoto, ja sitä voi ottaa periaatteessa mihin tarkoitukseen tahansa.

Voit ottaa kulutusluoton esimerkiksi auton ostoa, lomamatkaa tai ihan vaan arjen menoja varten. Kulutusluottojen lainasummat vaihtelevat 1000 ja 50 000 euron välillä.

Kulutusluotto sopii siis niin pieneen kuin vähän isompaankin rahantarpeeseen.  Lisäksi kulutusluottoja on sekä vakuudellisina että vakuudettomana luottona.

Mikä on vakuudeton kulutusluotto?

Nimensä mukaisesti vakuudeton kulutusluotto on lainaa ilman vakuuksia tai takaajia. Parhaimmillaan vakuudetonta kulutusluottoa voi saada jopa 50 000 euroon saakka.

Lähtökohtaisesti vakuudettomassa lainassa lainan korko on väistämättä suurempi kuin vakuudellisessa lainassa.

Riski on pankille suurempi, koska vakuuksia tai takaajaa ei ole. Siksi korkotason on usein hieman suurempi vakuudettomissa luotoissa.

Vakuudeton laina kohtuullisella korolla?

Vakuudettomassa kulutusluotossa on myös paljon etuja. Varsinkin jos onnistut saamaan matalan riskin riskikartoituksen, saatat löytää jopa todella edullisen kulutusluoton.

Lainan todellinen korko määräytyy lähes aina henkilökohtaisten tekijöiden perusteella, kuten tulotason ja työtilanteen mukaan.

Lainanantaja tekee sinusta henkilökohtaisen riskikartoituksen, minkä perusteella sinulle tehdään lainatarjous.

Lainahakemuksen voi tehdä ilman sitoumuksia, ja sinä lopulta päätät, otatko lainatarjouksen vastaan.

Vakuudettoman kulutusluoton etuna on etenkin nopeus. Voit saada lainan verkosta jopa saman päivän aikana. Esimerkiksi autolaina voi olla vakuudeton laina.

Sinun ei myöskään tarvitse käydä pankissa paikan päällä, vaan kaiken asioinnin voi hoitaa helposti netissä. Myös rahat saat tilillesi nopeasti myönteisen lainapäätöksen saamisen jälkeen.

Vakuudellinen kulutusluotto

Nimensä mukaisesti vakuudellisessa kulutusluotossa lainaa myönnetään nimenomaan vakuutta vastaan. Vakuutena voi toimia esimerkiksi oma asunto, auto tai vaikkapa kesämökki.

Vakuudettomissa kulutusluotoissa on usein alhaisempi korko kuin vakuudettomissa luotoissa, koska pankilla on pantti lainaa vastaan.

Jos lainansaaja ajautuu maksuvaikeuksiin, on pankilla takuu, jonka realisoimisen kautta lainarahat saadaan varmasti takaisin.

Esimerkiksi perinteisestä kivijalkapankista haettu vakuudellinen luotto on usein hankalampi saada ja lainanhakuprosessi on paljon vaivalloisempi kuin vakuudettoman luoton kohdalla.

Kumpi laina sopii sinulle paremmin?

Oman rahantarpeen kannalta lainatyypillä ei välttämättä ole niin suurta merkitystä.

Olennaisempaa on vertailla eri lainoja keskenään ennen lopullisen lainapäätöksen tekemistä. Lisäksi sinun tulee pohtia, onko sinulla mahdollisuutta saada lainalle vakuutta tai takaajaa, vai hoidatko lainaprosessin verkossa ilman vakuuksia tai takaajia.

Lainojen koroissa saattaa olla jopa huomattavia eroja, joten kilpailuttaminen todella kannattaa. Ennen kun otat lainaa, tulee lainojen kokonaiskustannuksia verrata kattavassa vertailupalvelussa. Näin varmistat itsellesi mahdollisimman edullisen lainan.

Lainan ottaminen on aina merkittävä taloudellinen päätös. Lainalla on usein kauaskantoisia seurauksia lainanottajan taloudelle, joten laina tulee aina mitoittaa oikein oman maksukyvyn mukaisesti. Lainaa kannattaa ottaa vain sen verran, kun tarvitset, vaikka pankki saattaisi tarjota jopa suurempaa summaa.

Vakuudet eivät ole mitenkään välttämätön tekijä lainan saannille. Voit saada kohtuuhintaisen lainan myös ilman vakuuksia, riittävän isolle summalle.

vakuudeton_laina

Vakuudeton ja vakuudellinen laina – Usein kysytyt kysymykset

Mitä eroa on vakuudettomalla ja vakuudellisella lainalla?

Näiden ero on se, että vakuudettomaan lainaan ei nimensä mukaisesti tarvitse antaa ylimääräistä vakuutta pankille. Koska vakuudeton laina on suurempi riski pankille, on vakuudettomissa lainoissa yleensä korkeampi korko kuin vakuudellisissa lainoissa. Vakuudellisten lainojen vakuudeksi käytetään yleensä hakijan omaisuutta, yleensä esimerkiksi asuntoa tai taloa.

Onko mahdollista saada vakuudeton laina pienellä korolla?

Vakuudettoman lainan korko on yleensä korkeampi kuin vakuudellisen lainan. On kuitenkin mahdollista löytää edullinen vakuudeton laina. Hyvä taloudellinen tilanne yleensä mahdollistaa matalan koron. Lisäksi, lainojen kilpailuttaminen on tärkeä vaihe edullisen vakuudettoman lainan löytämisessä. Hyvä kuitenkin muistaa, että pienillä lainoilla on useimmiten korkeampi korko kuin suuremmilla lainoilla.

Mistä voi hakea vakuudetonta ja vakuudellista lainaa?

Vakuudetonta lainaa voi hakea netistä ja lainaprosessi on yleensä hyvin nopea. Rahat on mahdollista saada tilille jopa samana päivänä tai viimeistään muutaman päivän kuluessa. 

Vakuudellista lainaa voi hakea perinteisiltä suurilta pankeilta. Vakuudellista lainaa voi hakea netistä sekä pankin konttorissa. Vakuudellisten lainojen korot on yleensä matalat, mutta vakuudellisen lainan saaminen kestää pidempään, sillä lainan käsittely ja vakuuden arviointi vie aikaa.

Andreas Linde
kirjoittanut
Laina-asiantuntija Andreas Linde on työskennellyt finanssialalla vuodesta 2014 alkaen. Matchbankerilla hän kirjoittaa lainoista, jälleenrahoituksesta, vuosikorosta, koroista ja kaikesta rahoitukseen liittyvästä.
Matchbanker > Lainaa > Vakuudeton ja vakuudellinen laina

Viimeisimmät uutiset